Jaron sivut

Perjantaina lomapäivää vietettiin Kotkan kaupungin omistamassa Lehmäsaaressa, joka on ihan lähellä meidän mökkisaarta. Lehmäsaaressa on aikoinaan ollut jopa casino ja tanssilavakin, tosin kumpaakaan ei ole enää tänäpäivänä olemassa. Sen sijaan kaupunki on rakentanut saareen keittokatoksen ja käymälöitä ja saari on ahkerassa ulkoilu- ja retkeilykäytössä. Itäpuolella saarta on kaunis hiekkalaguuni, jossa on laituri, sekä poijuja useille veneille. Saaressa saa telttailla ja siellä on upean hiekkarannan ansiosta hyvät uimamahdollisuudet. Kaupunkilaiset, joilla ei ole omaa venettä pääsevät vuoroveneellä paikalle.

Aamu oli sen verran tuulinen, että lähdimme isolla veneellä liikkeelle ja ennen puoltapäivää ei saareen ollut vielä muita veneitä tullutkaan, joten koiratkin saivat heti vapaasti temmeltää rannalla. Tuuli tuli lännestä, joten täällä itäpuolella oli varsin lämmin ja tuuli ei käynyt sinne. Saari on iso ja siellä on erilaisia maastoja riippuen millä puolella saarta on. Saaresta löytyy kallioita ja ihan helppokulkuinen mäntymetsä, vaikkei polkuja pitkin kulkisikaan. Saaren länsiranta on täysin erilainen itärantaan verrattuna. Se näyttää merellisemmälle ja on kivikkoinen, vaikka siellä hiekkaranta onkin. Täällä sitten tuulikin, niin että merellä näykyi vaahtopäät ja pipot oli tarpeen. Rannalta lötyy villiruusupensaita ja puolukanvarvuista on levittäytynyt mukava matto maastoon. Tuulten mukana rantaan oli ajautunut kaikenlaista tavaraa. Liekö joltain ulkoilijata unohtunut nahkainen jalkapallo, vai eikö ole viitsinyt viedä sitä mennessään, kun oli rikki. Niin tai näin, mutta Rikille siitä riemua riitti ja Jarokin yritti päästä siitä osalliseksi. Rikiä jäi vähän harmittamaan, kun piti jättää pallo ja jatkaa matkaa eteenpäin. Saaren eteläkärjestä paineltiin metsään ja polut menivät ties missä, vaan ei se haitannut, kun aluskasvillisuuden seassa oli helppo kävellä. Törmättiin eläinten talviruokinta- paikalle ja pojat kävivät kurkkaamassa, mitä baarissa oli tarjolla. Siemenet eivät kuitenkaan pojille kelvanneet, ei edes ahmatti Jarolle. Päästyämme takaisin veneelle, oli jo yksi vene tullut rantaan ja pariskunta taisi käydä uimassa. Yli kaksi tuntia meillä saaressa vierähti ja nautittiin kaikki upeista maisemista ja maastosta. Mulla loppui kameran akusta virta, mutta sain onneksi joitakin kuvia napsittua.

Vene laguuniin parkkiin ja ei kun menoksi.

Miehet ikuistettuna harjun rineteellä.

Tutkimusretkeilijä

Nyt ei ole mamma aikaa poseerata.

Jotain jännää siellä täytyy olla.

Villinä ja vapaana leikin pyörteissä.

Fudismatsi käynnissä.

Merta päin, merta päin!

No voin mä nyt sulle vähän poseerata.

Matka jatkuu ja maastossa ei valittamista.

Odotettiin ja odotettiin, mutta numerolappua näyttelyyn ei vaan kuulunut postissa, eikä sähköpostiinkaan tullut viestiä. Soittelin jo Annallekin, onko Nanan paperit tulleet, muttei heillekään ollut minkäänlaista tietoa tullut. Maanantaina soitin Taylorsnettiin ja sain ohjeet miten saan ilmoitusjätestelmästä koiran tietojen kohdalta tulostettua numerolapun ja asiakaskirjeen. Tämäpä onkin hyvä tietää, sillä samasta ilmoitusjärjestelmästä olen tehnyt ilmoitukset molemmille vielä yksiin eri näyttelyihin.

Helatorstaina sää oli pilvinen ja tuntui, kuin sade roikkusi ilmassa, vaikka pari kertaa aurinkokin pilkahti pilvien raosta. Onneksi sadetta ei tullut ja pystyttiin liikkumaan näyttelyalueella vapaammin. Tälläkin näyttelykerralla saimme seuraa Jaron sisaruksista. Tällä kertaa oli mukana Nana-sisko ja Huli-veli ja kasvattaja Tuulakin tuli paikalle. Oltiin Jaron kanssa hyvissä ajoin paikalla haistelemassa ilmapiiriä ja pian saapuivatkin Huli-veikka omistajineen ja heti perään myös Nana-sisko Annan kanssa. Tuula ja Niko joutuivat etsimään parkkipaikkaa, mutta ei me siellä pitkään keretty olla, kun tulivat paikalle. Huli ja Jaro eivät kauaa aikailleet, kun painileikki oli jo käynnissä. Nana-sisko katseli poikien touhua ja ajatteli, ettei noilla veljillä ole minkäänlaisia käytöstapoja, ollaan kaverit sentään näyttelyyn menossa, joten voisi sitä vähän arvokkaammin käyttäytyä! Alussa Nanaa vähän jänskätti uusi paikka ja se pisti haukhatelemaan, mutta nopeasti Nanankin tottui ja haukkuminen jäi. Yhdessä harjoiteltiin peräkanaa juoksemista ja hyvin meni. Vuoron perään pennut kävivät Tuulan kauneussalongissa siistiytymässä ja karvatupsut saivat kyytiä.

Jaron varamamma Nina ja Stidi tulivat myös katsomaan, millaista se näyttelytouhu oikein on ja miten se Jaropoika kehässä esiintyy. Voi sitä näkemisen riemua, Jaro hyppi molempien päälle ja nuoleskelemaan piti päästä. Käytöstavoissa on siis Jarolla vielä toivomisen varaa. Nina muuten ihmetteli, miten hyvin nämä pennuta jaksoivat siellä kehässä keskittyä. Totta tosiaan, kyllä meni hienosti kaikilla kehäesiintyminen. Tuula esitteli Hulin ja Huli oli kuin vanha konkari, meni kertakaikkisen upeasti. Upea oli sijoituskin ja pääsi vielä kisaamaan rotunsa prahaan tittelistä.Tällä kertaa tuli sitten se VSP, eli vastakkaisen sukupuolen paras ja omistajat huokaisivat helpotuksesta, ettei tarvinnut jäädä odottelemaan jatkosijoituksia. Ensi kerralla kannattaa varata aikaa siihenkin. Hienosti meni Jarollakin, tuli hieno arvostelu ja kunniapalkinto. Nana voitti myös oman luokkansa, joten tosi hieno oli Villamyllyläisten menestys. Uusia kokemuksia saivat pentuset taas roppakaupalla ja varmasti väsy painoi illalla kaikilla.

Kyllä on mukavaa tavata Jaron sisaruksia ja nähdä, miten ne kasvavat ja minkälaisia niistä tulee. Oman kutinansa tähän tietysti tuo se, että ovat Sennin ja Rikin jälkeläisiä. Niitä seuraa ihan toisella silmällä, kuin vain Jaron sisaruksina. Voin vain kuvitella, miltä kasvattajasta mahtaa tuntua, kun näkee työnsä tuloksen. Pätevän oloisia pakkauksia, kaikki tyyni.

Tuula ja Niko ottivat näyttelyssä kuvia, joten tässä muutama näytille tännekin.

Jaron juoksunäyte ja jee häntä hienosti selän jatkeena!

Hienosti sujui esiintyminenkin.

Nanan taidonnäyte esiintymisestä.

Päivän voittaja Huli ja palkintoposeeraus, ONNEA HULI!

Sisarusparvi, Huli, Nana ja Jaro.

Taisi Jaro tietää, minne ollaan menossa, kun laiturille tultiin. Nyt oli jo innoissaan menossa Rikin perässä veneeseen. Minä olin aika väsynyt ja jäin keulaan makoilemaan ja sain seurakseni molemmat koiruudet. Olin kuin se makkara hodarin välissä! Kerkesin ihan nukahtamaan ja heräsin isännän huutaessa, että kohta ollaan perillä. Sumu oli melkoinen, ei nähty edes merkkipoijuja saati lähi saaria. Vähän tulomme jälkeen tuli vesikuuro ja se sumukin siitä hälveni. Minä lähdin koirien kanssa metsään lenkille ja isäntä laittoi saunan lämpeämään. Ilta menikin siinä sitten lätkämatsia katsoessa ja saunoessa.

Lauantaina poikettiin Kirkonmaalle lenkkeilemään. Siellä oleva hiekkatie metsän keskellä on sellainen pehmeä, jossa keskellä kasvaa ruohotupsuja. Se on sotilaiden tarkoituksiin tehty ja siellä ne pojat harjoittelevat sotimista. Löysimme useamman puukärkisen räkäpään matkan varrelta, jotka oli vielä ihan ehjiä. Sotapojat olivat lomilla tai sitten kasarmilla, sillä ihan rauhassa saimme käyskennellä.

Sunnuntaina oli vuorossa venereissu ihanassa auringonpaisteessa. Siinä se viikonloppu taas vierähti, mitään en saanut aikaiseksi, muttei ollut väliksikään. Koirat sai ulkoilla ja telmiä pihalla ja nauttia vapaudestaan, joten ei yhtään hullumpaa niiden kannaltakaan.

Tässä vähän venereissun otoksia.

Odotellessa laitettiin painiksi.

Ihan ite  yritän päästä, muttei oikein vielä onnistunut.

Huii mitä kyytiä!

Oi näitä merellisiä tuoksuja.

Merenkävijä

Maalla taas ja kilpajuoksu meneillään.

Tämä viikonloppu olikin sitten pelkkää näyttelyä. Illalla tultiin Rikin kanssa Parikkalasta ja tänä aamuna puoli yhdeksän maissa lähdettiin sitten vuorostaan Jaron kanssa Lahteen pentunäyttelyyn. Ilma oli kaunis, joskin hieman tuulinen, mutta siitähän selviää vaatetuksella. Ajomatka kesti onneksi vaan alle tunnin. Paikka oli Jokimaan ravirata ja olikin mukava paikka. Tilaa oli parkkipaikalla ja näyttelyalueella, vapaasti sai valita oleskelupaikan. Jaro bongasi heti ilmoittautumisen jälkeen komean Wili pojan, joka kisasi luokkaa ylempänä. Pojilla löytyi heti yhteinen sävel. Hetken päästä riemu sen kuin yltyi, kun velipoika Leo tuli paikalle. Annettiin poikien painiskella ylimääräiset energiat pois ja käytiin sitten yhdessä juoksuttamassa poikia peräkanaa. Ihan kivasti meni, ei ne yrittäneet toisiansa kiinni saada, vaan keskittyivät omaan suoritukseensa. Poikien painiskellessa tuli Kalkaksen Taru meitä moikkaamaan ja sanoi, että nämä on Sennin pentuja ei näistä voi erehtyä, meno on sen mukaista, hi hii.

Kehään mentiin ja koiria oli yhteensä neljä. Soopeleita kolme ja yksi trikki, joka oli Saruskan kennelistä. Tämä kolmas soopelipoika oli Tanskan tuontikoiria, pörröinen ja kookkaamman näköinen, kuin meidän vesselit ja nätti olikin. Ympyrää juostiin ihan siististi kaikki, ei ollut remmissä roikkumista tai muutakaan ihmeellisyytä, vaan hyvin keskityttiin tekemiseen. Leo oli ennen meitä ja hienosti meni esiintyminen ja liikkuminen Leolta ja Sannikin ensikertalaisena klaaras hienosti, ei näkynyt jännitystä tai ensikertalaisen jäykkyyttä, varmoin ottein homma kotiin. Samaa rataa meni Jarokin. Ei valittamista liikkumisessa ja ainakin silloin kun vilkaisin, niin häntäkin oli kauniisti selän jatkeena. Tuomari laittoi meidät juoksemaan ylimääräisen ees taas juoksun ja sanoi, että pidä hihnaa vähän löysemmällä. Tuomarin neuvoja kuunnellen paineltiin menemään ja oikein kivasti liikkui. Itse en tietty voi nähdä, miltä se takaa näyttää, mutta muuten liike tuntui hyvältä ja ei tuijottanut minua, vaan eteenpäin, yes. Esiintyminen oli taitavaa, kerran pyöräytin ympäri ja sitten taas seisottiin. Tuomari sai tarkastaa hampaat ja kopeloida, hyvin pysyi paikallaan. Olin oikein tyytyväinen, hyvä Jaro ja samaten Leo, pärjäsitte hienosti. Kun kaikki oli tarkastettu, niin siinä sitä taas seistiin vierekkäin ja tuomari kävi ne vielä yksitellen läpi ja kysyi, että kerroppas uudestaan, kuinka vanha se on ja sitten laittoi meidät Jaron kanssa vielä kerran juoksemaan edestakaisin, joten saimme kyllä tänään esiintyä. Tämän jälkeen juostiin sitten vielä kaikki kierros ympäri ja sitten oli tuomari valmis laittamaan meidät järjestykseen. Tanskan tuontikoira voitti ja sai kunniapalkinnon ja Jaro tuli toiseksi ja sai myöskin kunniapalkinnon. Saruskan tirkkipoika tuli komanneksi ja Leon neljänneksi. Arvostelut oli pitkälti samanlaisia Leolla ja Jarolla ja molemmilla muuten luki, että esitetään edukseen, että näin! Jaron arvostelu löytyy sieltä nettisivun puolelta kohdasta näyttelyt, eikä ole ollenkaan hullumpi.

Tosi mahtavaa oli taas huomata, miten nämä molemmat epelit olivat tialnteessa kuin kotonaan. Niitä ei häirinneet muut koirat koosta riippumatta, eikä reagoineet ihmisvilinään tai edes kovaäänisen kuulutuksiin, ihan rennoin ottein ottivat näyttelypäivän. Oli mukava tavata Sanni, Lauri ja Leo ja Taavetissa sitten seuraavan kerran näkyillään kesäkuun alussa.

Sanni lähetti kuvia näyttelystä:

Riehakas tapaaminen, Leo yllä Jaro alla.

Kehässä peräkanaa ja näin komeita kavereita!

Juoksua ja juoksua, varjosta päätellen häntä on muuten pystyssä, hi!

Esiintymistä

Jaron ensimmäinen mökkireissu oli varsinainen elämysmatka pienelle miehelle. Olis kyllä hauska tietää, mitä siellä pienessä päässä pyörii. Uusia kokemuksia tuli roppakaupalla, eikä tuo ainakaan vaikuttanut pelokkaalta päinvastoin, hurjaa kyytiä juoksenteli pitkin tonttia ja ihan omin kuonoineen lähti tekemään tutustumisretkiä.

Automatka meni hyvin molemmat takakontissa loikoilivat ja eipä tuo ajomatka niin pitkä olekaan, että siinä kerkeäisi kyllästyä. Uusi koitos sen sijaan oli venematka. Jouduimme menemään saareen pienemmällä moottoriveneellä, koska isovene “Riki” oli saaressa talviteloilla. Riki pomppasi heti innoissaan veneeseen ja Jaro vähän hölmistyneenä pelastusliivt yllä jäi laiturille seisomaan, “ai, että tuonnekko pitäisi mennä”. No, sinnehän mentiin kimpsuinemme päivinemme ja aika ahtasta oli ainakin mulla siinä keulassa kahden koiruuden kanssa. Kuonot kohti taivasta ja kirsut väristen molemmat haistelivat meri-ilmaa. Eipä poitzu pelännyt veneessä, uteliaana kurkisti laidan yli ja ihmetteli vesivanoja ja roiskeita.

Perille päästyämme pojat laittoivat ranttaliksi, juoksivat peräkanaa ympäri pihaa. Jaro sai niitä ihania hepulikohtauksia ja houkutteli Rikinkin mukaan. Kerkesipä tuo paikkojakin tutkimaan ja luontokappaleita ihmettelemään mm. kimalaisia, perhosia, merilintuja ihmeellisine äänineen ja työnsipä kuononsa muurahaispesäänkin. Ehdin juuri ajatella, että tuosta ei hyvä seuraa ja sainkin sitten hätistellä murkkuja sen kirsusta. Kahdesti metsälenkillä tämä ristiretkeilijä kantoi ylpeänä suussaan kalanpäätä, linnut niitä sinne metsään tiputtelee, kun alkaa nokassa painamaan. Eipä aikaakaan kalanpäästä, kun sieltä suusta löytyi linnun munankuoret, onneksi jo alunperin tyhjät.

Mökin takana metsä on kivinen, mutta täysin sammaleen peitossa, siis kivetkin. Siellä on pemoista juoksennella ja joutui tuo hyppimään kaatuneiden puidenkin yli. Veneellä painelimme armeijan saareen, jossa on ihana hiekkaranta ja oikein kiva polku keskellä metsää, jota kiersimme tunnin verran. Siellä menee osan matkaa ihana kivitie, joka on täynnä niitä mun rakastamia sileitä soikeita kiviä. Siinä saa tasapainoilla ihan kunnolla ja varoa ettei jalka lipsahda. Hyvinpä nuo koiratkin sen selvitti.

Mukavien metsälenkkien lisäksi mökillä saa nauttia myös merestä. Sanomattakin selvää, että se kiinnosti myös Jaroa. Vesi oli vielä kylmää vain kuusi asteista ja alussa kastoi vain etutassuja ja sitten niitä nosteltiin korkealle. Viimeisenä päivänä tiistaina sitten uskalsi mennä ihan mahaa myöden veteen ja innostui siitä kovasti. Oli kiva, että meni veteen ihan itse ja useita kertoja. Toivotaan, että kesällä lähtee sitten uimaan. Iso venekin saatiin vesille ja käytiin koeajelulla. Se oli alussa vähän pelottavaa, kun piti mennä veneen sisälle. Etupenkillä isännän kainalossa oli kuitenkin turvallista matkustaa ja Riki kävi nuuhkimassa ja kertomassa, ettei tässä mitään hätää ole. Kotiin lähdettäessä Jaro oli jo varsinainen merikarhu. Katseli veneestä maisemia ja seurasi lintuja, joten ensikerralla varmaan jo menee tottuneesti ja tietää, että tällä päästään mökille.

Tässä sitten taas kuvallista kertomusta reissusta.

Ota kiinni iskä, jos saat!

Tulisko musta agilitykoira?

Juostessa alkaa janottamaan.

Mitähän tuolta löytyy?

Narupallo ja narutetut.

Kapteeni katsoi horisontiihin…

Huiii, kun oli kylmää!

Merimies on erimies.

Mikäs paikka se tämä on?

Rannalla sannalla

Metsänpoika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston…

… tai sit ihan vaan kanervikon.

Kuules poika ei tässä ole mitään hätää.

Minä tässä vaan lintuja kuikuilen.

Merivartioston miehiä

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa…

… se ihmetyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.

Näin meillä kalastetaan,

tai sitten näin.

Kala, kala, kala!

Saalis ja saalistajat.

Tänään oli mahdollisuus käydä Ojangossa näyttelyharkoissa, joten käytimme tilaisuuden hyväksi, ikäänkuin kenraaliharjoituksena sunnuntain näyttelyä varten.  Seisomista ollaan harjoiteltu kotona jonkin verran ja muutamia kertoja juoksua, joten oli jo aikakin käydä vähän tsekkaamassa tilanne. Paikalle tuli harmillisesti vain kolme koiraa, mutta “tuomareita” oli kaksi, joten hyvin oli aikaa kaikille koirille neljään eri kopelointiin.

Juostiin ympyrää, edestakaisin ja kolmiota. Vähän meinasi laukata ja edistää, mutta kun oikea rytmi löydettiin, niin kivasti sujui. Häntä vähän keikahteli, muttei pahasti. Esiintyminen menikin sitten mallikkaasti ja hampaita sai katsoa ja kopeloinnit meni muutenkin ihan hyvin. Tuomari sanoi, että seisoo kuin patsas! Kerroin hänelle salaisuuden, nimittäin Jaro on  perso herkuille, hi hii. Molemmat tuomarit muuten sanoivat, että kylläpäs se seuraa ja kuuntelee emäntää tarkasti, että näin, toivottavasti ei liikaa tuijota mua sitten näyttelyssä. Jos näin hyvin sujuu näyttelyssä, siis JOS, niin sitten olen erittäin tyytyväinen. Kannattaa kyllä varautua, että siellä saatta olla paljon muuta mielenkiintoisempaa, kuin emäntä, mutta pentunäyttelyhän se onkin, saa ne vielä pentuja ollakin.

Tämä oli tällainen pikainen päivitys ja heti, kun löydän aikaa, niin kirjoitan mahtavasta mökkireissusta molempien blogiin ja laitan sinne ihania valokuvia kummastakin.

Tarkoitus oli lähteä mökille tänä viikonloppuna, mutta siitä ei nyt vielä sitten mitään tullutkaan. Perjantaina tuli sitten mieleen, että olis kyllä hyvä käyttää Jaro uimassa, ennen mökille menoa, jos sattuis vaikka veneestä putoamaan, niin ei olisi ihan vieras elementti se vesi. Meidän lähellä Vartiokylässä on avattu tammikuussa Helsingin Koirauimala, jonne olen ajatellut viedä Jaron ja Rikin. On vain pitänyt vähän odotella, että Jarolle tuli ikää tarpeeksi. Nyt sitä ikää on ja perjantaina soittelin, joskos löytyis aikaa naperolle ensimmäiseen uimaopetukseen. Eilen päästiin tutustumaan uimalaan ja uimiseen, turvallisesti liivit päällä tietty. Riki jätettiin kotiin ja mukaan haettiin Heidi. Hänen ansiostaan meillä on taas mukavia kuvia tapahtumasta.

Oltiin uimalassa hyvissä ajoin, jotta ehdittiin tutustumaan ensin paikkaan.  Jaro ei kyllä sen kummempia tutustumisia kaivannut,sisään vaan ja sillä selvä. Alkuopastuksen jälkeen painelimme suihkuun ja pesimme tassut ja mahanalusen, ettei ihan likatassuina altaaseen mennä. Kapusimme rappuset ylös ja siellä meitä odotteli Heli-opettaja ja uima-allas kooltaan 4 x 8 metriä. Veden lämpötila oli kuulma sinä päivänä 25 astetta, mutta normaalisti noin 22-23 astetta ja lämminvesipäivinä 30 astetta ja sellaiset vuorot on tarkoitettu pienille koirille. Enisin tervehdittiin Heli ja sitten etsittiin oikean kokoiset pelastusliivit päälle. Heli tuumasi, että mennään sitten ihan koiran kunnon mukaan ja tämä altaaseen meno on aina se hankalin vaihe. Vähän aikaa seisoskeltiin siinä luiskalla ja sitten vaan liivien kahvasta kiinni ja veteen. Polskis, polskis ja vesi roiskui. Ihan pieni ympyrä ensikosketuksesi vedessä ja sitten pois. Sitten uudestaan ja kierros altaan ympäri. Heli sanoi, että tällä onkin ihan hyvä kunto, joten annetaan mennä vaan. Minä kävelin siellä altaan reunalla ja kannustin ja kehuin kovasti ja Heidi napsi kuvia. Uima-asento oli Jarolla hyvä, pää ei noussut liian ylös, joten takapää pysyi hyvin pinnalla. Ensin oli hätäisenmpiä vetoja ja välillä ei käyttänyt takajalkoja kuin nimeksi, mutta äkkiä se jyvä sieltä löytyi. Heli hihkui, että nyt menee ihan oikein. Kierroksia tehiin ensin yksi ja sitten huilattiin ja Jaro sai namipaloja. Houkuteltiin Jaro luiskalle, että se tulisi tutuksi. Pari kierrosta uittamista seuraavaksi ja huilaamista ja luiskalle menoa. Helin kanssa siinä turistiin ja Jaro lähtikin itse luiskalle ihmettelemään. Uittamisia tehtiin myös toiseen suuntaan altaan ympäri. Puolituntia kestää aina yksi vuoro ja se meni kyllä nopeasti. Heli kehui, että hienosti meni ja kolmen neljän viikon kuluttua uudestaan.

Lopuksi tehtiin vielä shampoopesu ja tutustutiin lattiakuivaajaan, jossa olikin tehot kohdallaan. Jaro ihmetteli, että mikä ihmeen vekotin se oikein on, kun meinaa kaataa kumoon. Minä yritin kuivata ja Jaro hyökätä mokoman vehkeen kimppuun. Kaikenlaista uutta tällä reissulla tuli siis opittua. Tuli ostettua uimalasta myös Murren Murkinan lihapötkylöita ja pussillinen kuivattuja muikkuja, jotka olivatkin Jaron mieleen. Tämä viikko onkin ollut Jarolle oikea vauhtiviikko. Tehtiin pari kyläreissua ja ajeltiin myös metrolla. Olunkylässä käytiin Tiinan luona tiistaina ja tervehtimisen jälkeen paineli olohuoneen matolle ja väänsi sievoisen kasan, että silleen. Tiinalla oli keittiössä liukas marmorilattia, mutta ei tuottanut Jarolle ongelmia, ei vierastanut alustaa yhtään. Torstaina käytiin sitten metroajellulla ja Jopen luona yhdessä Rikin kanssa. Siellä on taas kivirappuset, jossa tassut helposti lipeävät. Ylösmeno ei tuottanut ongelmia, mutta alastulossa Jaro oli vähän hätäinen ja jalat lähti alta, loppuun asti kuitenkin mentiin pienen ihmetyksen jälkeen. Nyt sunnuntaina olitais menty colliekävelylle Tuusulaan, mutta Mikko tarvitsi autoa, joten sinne sitten toiste.

Tässä sitten kuvin kerrottuna Jaron ensimmäinen uintireissu.

Ensin vähän siistiydytään ennen altalle menoa.

Liivit ylle ja talutin pois.

Tutustutaan vähän uuteen ympäristöön.

Kääk, mitä se nyt meinaa tehdä!

Molskis ja polskis, vedessä ollaan!

Hei, eihän tämä olekaan yhtään hullumpaa.

Sananmukaisesti tässä on uitettu koira.

Vähän on märkää touhua, pistää ravistelemaan.

Yes, tassu veteen, rohkea koira!

Jaro päätti ihan itse tutustua aluseen, aika iso juomakuppi!

Ei tää tainutkaan olla mikään juomakuppi!

Nythän tää jo sujuu.

Katos mamma, mitä mä osaan!

Nyt vois kyllä jo mennä vähän huilaamaan.

Se oli sitten siinä.

Jaron mielestä kuivaaja oli hirviö.

Kotona taas, turkki puhtaana ja pöyheänä.

Tänään tehtiin iltalenkki koirapuiston kautta. Puitossa ei ollut ketään, joten kahdestaan pojat juoksivat peräkanaa toisiaan kiinni tavoitellen. Yllättävän hyvin Jaro jo pysyy Rikin vauhdissa ja kyllä niistä on toisilleen seuraa ja kilpakaveria juoksussa. Jaro saa niitä ihania hepuleita, juoksee ympyrää hullunlailla. Rikille heitän keppiä ja Jaro painaa joka kerta perässä, ihan yhtä innoissaan, kuin Rikikin.

Ehdittiin jonkun aikaa olla puistossa, kun sinne tuli vähän vajaan vuoden ikäinen dalmatialainen, leikkisä uros. Molemmat menivät innoissan tulokasta vastaan ja heti alkoi Jaro leikkimään ja Riki tuumasi tutustuttuaan, että jaa noi pennut leikkikööt keskenään. Dalmatialainen oli kaksi kertaa Jaroa suurempi ja aika voimakas kaveri ja leikki meni siihen, että yritti alistaa Jaroa. Jaro oli asiasta toista mieltä, sehän ei sellaiseen leikkiin ryhtynyt. Kiepahti alta pois ja kun kaveri ei meinannut millään uskoa, niin jo alkoi Jaron leuat loksumaan. Ei tuntenut pienimies minkäänlaista kunnioitusta ja kun ei loksuttelu auttanut niin nappasi kaveria kaulasta, onneksi vaan raapaisi, mutta sai innokkaan kaverin hetkeksi rauhoittumaan. Ei tullut mamman jalkoihin Jaro itkemään, vaan itse hoiti itsensä pois tukalasta tilanteesta ja näytti kaverille, että täältä pesee. Huomasin, että Riki seuraili tilannetta sen näköisenä, kuin olisi tuumannut, että hoida vaan poika omat leikkisi, katotaas kuin sun käy. Jos Jaro olisi vinkaissut, niin Riki olisi varmaan mennyt väliin, vähän rauhoittelemaan. Kävi se siinä alussa vähän varmistamassa, että tämä kaveri on ok, mutta muuten ei puuttunut touhuun. Minkäänlaista haukkumista ei kuulunut keneltäkään, ainoastaan Jaron leukojen louskutus, oli kuin kastanjia olis soiteltu. Aikamoinen sisupussi tämä pienimies, täytyykin emännän olla napakkana sen kanssa.

Pakkasilmojen väistyttyä alkoi Jaro löytöretkeilijäksi. Kuono maata viistäen etsii makoisia muiden koirien jätöksiä. Suomeksi sanottuna Jarosta tuli siis paskanjauhaja, YÖÄK! Mulla on ollut taskut täynnä makupaloja, joilla olen houkutellut sen jättämään kakkakokkareita, mutten millään ehdi näkemään ajoissa jokaista suuhunmenoa. Minähän en sormiani sen suuhun lykkää, kun se tyytyväisenä jauhaa kikkareita. Yököttelen siinä sitten vieressä ja siinä vaiheessa ei sitten enää ole herkkupalat mitään, kun sellainen on jo suussa. Kovasti olen mietiskellyt, mitä voisin asialle tehdä. Kolme vaihtoehtoa tuli päällimäisenä mieleen, A: kerään pussillisen jätöksiä ja laitan ne Jaron ruokakuppiin ja muuta ruokaa ei sitten tipu. Tämä tulisi tietysti edulliseksi ja tarjontaa on yllinkyllin, mutta huono puoli on se, ettei siinä taida olla riittävästi ravintoaineita ja on  vähän vaikea nähdä, mitä ne ylipäätään sisältävät. Tosin varmasti olisi sulavaa, kun ne jo kerran on ulostettu. B: hommaan kuonokopan, tämä on huono siksi, että tuo kuono tuosta vielä kasvaa koko ajan. C: ulkoilutan Jaroa vain omassa pihassa. Tähän kyllästyisin kyllä alta aikayksikön, joten ei hyvä tämäkkään. Olen siis päätynyt kokeilemaan ananaskuuria. Jaro saa siis sekä aamu- että iltaruokaan ananasta kahden viikon ajan. Tästä on jotukut koirat saaneet apua ja toivon totisesti, että se autaa Jaronkin tapauksessa, ettei tarvitse kokeilla noita edellämainittuja konsteja.

Ensimmäiseen näyttelyyn ei ole enää, kuin kolme viikkoa, joten pitäisi kait vähän tehdä jotain sen eteen. Kotona olen muutamia kertoja laittanut Jarolle näyttelypannan ja -hihnan ja ollaan harjoiteltu esiintymistä. Herkkupalaa suuhun ja samalla siirrän takajalkoja rinnakkain. Sitten saa tuijotella eteen pystyssä olevaa etusormeani ja kun se laskeutuu, niin namipalahan sieltä suuhun tupsahtaa. Tänään käytiin sitten tuolla hiekkakentällä kokeilemassa, miten se juoksuttaminen onnistuu. No, näyttelyhihnaan täytyy tietysti ensin tutustua, joten se piti napata hamapaiden väliin, kun lähdettiin liikkeelle. Kun näyttelyhihna oli tullut tutuksi, niin sitten piti tutkia, että mitä sieltä maasta löytyy ja välillä oli mukava hypähdellä ilosta, kun oli niin kaunis päiväkin. No onnistuihan se lopulta ravaaminenkin, häntä vaan oli aika iloisella tuulella, sitä oli mukava keikutella puolelta toiselle. Kaipa nämä pienet pennut saavat vähän hännällään keikaroida, ei ne voi vielä niin täydellisiä olla. Olisi ehkä mennyt helpommin, kun olisin ottanut Rikin mukaan opettajaksi.

Aprillipäivänä sunnuntaina vierailtiin Woolmill´sin kennelissä Tuulan ja Sepon luona. Tapaamiseen tällä kertaa pääsivät tulemaan myös velipojat Huli ja Leo, eli kaikki kolme soopelipoikaa olivat koossa. Kylläpä ovatkin pojat saman näköisiä, siinä vilinässä ei meinannut erottaa kuka on kuka. Tosin Jaro oli selvästi pieni “pullukka”, Huli sopivan oloinen ja Leo oli hoikin. Vaan siinä vilinässä ei tuota kokoa ehtinyt nähdä ja kaikki näyttivät ihan samanlaisilta.

Ilma oli kaunis ja keväinen, joten Tanskasten pihasta oli jo osittain lumet sulaneet tuoden nurmen esiin. Tämä tarkoitti tietty sitä, että vesilätäköitä ja multaa oli näkyvissä ja nehän ne poikia kiinnostaa.  Tuulalle tulikin hätä käteen hakea kamera ja ottaa poseerauskuvia, ennenkuin pojat olivat ihan kurassa yltäpäältä. Tuula toi näyttelyhihnat, märän ja kuivan pyyhkeen ja sitten ei kun kuvaamaan. Naapurin Miisallakin oli vapaapäivä ja tuli poikia katsastamaan ja auttoi siinä kuvaustilanteessa. Eipä ollut mikään helppo nakki saada poikia pysymään paikallaan. Jaro ja Leo ehtivät paikalle ensin ja kun ne oli saatu kuvattua tulikin sopivasti Huli kuvattavaksi. Samat kommervenkit tehtiin Hulin kanssa kuin muidenkin, ja kyllä vaan Tuula sai kuvat otettua ja hyvät saikin.

Sitten vapaus koitti ja pojat pääsivät juoksentelemaan ja painimaan. Äänekästä ei meno ollut, mutta sitäkin vauhdikkaampaa. Poikia sulostuttamaan tuli Jenna-tyttö ja sai heti kolme pientä ihailijaa. Jenna oli pojista kovin kiinnostava, roikkuivat turkissa ja juoksivat perässä, vaan yhtä ihastuksissa näytti Jennakin olevan. Jenna on vuoden ikäinen trikkikaunokainen ja on hänkin Tuulan kasvatti. Jarolle Jenna olikin jo ennestään tuttu ja sen kyllä huomasi, kun Jenna tuli paikalle. Jennahan piipahti täällä meillä kylässä ja olivat Jaron kanssa kuin paita ja peppu. Nyt sai Jaro tyytyä jakamaan neidin huomion veljiensä kanssa. Kilpajuoksua painelivat kaikki pitkin pihaa ja olivat kaikki sen näkiösiä, että olisivat voineet mennä johonkin pesuainemainokseen. Valkoisista jaloista ei ollut tietoakaan ja kuraläisikiä löytyi kuonostakin, vaan eipä tuo menoa haitannut. Miisa kävi päästämässä omat koirat, kolme nahkacollieta omalle pihalle ja siinä sitä haukkuen hetki tervehdittiin aidan puolin ja toisin ja kun oli hyväksi havaittu, niin leikit jatkuivat.

Seppo oli kattanut pöydän koreaksi ja Tuula pyyteli meitä kahville, rullattuaan ensin matot pois lattialta meidän kuratassujen alta. Märällä ja kuivalla pyyhkeillä yritettiin koirien tassuja putsata, mutta ei niistä ilman suihkua hyviä saatu ja kyllä sai Tuula lattian varmaan pyyhkiä meidän lähdettyä. Senni-äiti oli kadottanut karvansa pentujen myötä, mutta yhtä suloinen oli kuin ennenkin. Tara-tätiä taisi harmittaa, kun ei päässyt pentujen kanssa pyörimään, aidan takaa vaan nuuhkittiin. Juteltiin vähän ruokailuasioista ja näyttelytouhuista ja niin siinä taisi yli kolme tuntia hurahtaa vielailussa ihan huomaamatta. Olipa mukava nähdä teitä kaikkia, niin koiria kuin ihmisiäkin ja toivottavasti nähdään toistekin.

Tässä muutamia kuvia vauhtiveikoista ja Jenna neidistä.

Tässä Tuulan ottama kuva, vasemmalla on Jaro, keskellä takana Leo ja oikealla viillettää Huli.

Tässä me vähän kerrotaan kuulumisia.

Ensimmäisenä Leo, keskellä Huli ja hännässä kiinni Jaro.

Tässä ollaan jo vauhdissa, Leo on Jaron päällä ja Huli yhtyy leikkiin.

Kurajalat Leo, Jaro ja Huli, sekä possu, jonka Jaro vei Hulilta.

Jenna ja ihailijat

Jenna määrää tahdin!

Huli ja Jenna seuraavat Leon ja Jaron painia.

Meiltä kaikilta kyllä sujuu erinomaisesti tämä katsekontakti, vai mitä?

Leon isännän ottama kuva kolmesta kuraisesta muskettisoturista.

Tässä vielä Tuulan ottamia poseerauskuvia Jarosta

Olen minä kyllä viehkeä velikulta

Ei hullumpi esiintyminen

Ja tässä vielä naamakuva söpöläisestä